LOUHIVUORI JANNE


"Twängääviä teemoja ja yltiöpäisiä sooloja instrumentaalikokonaisuudella, jonka juuret kasvavat rockabillyn, surfin ja bluesin rikkaassa pohjamullassa. Tällä levyllä kitara kertoo tarinoita, maalaa kuvia ja kuiskaa salaisuuksia."

Musanäytteitä voi kuunnella
www.myspace.com/jannelouhivuori

BIO:

Olen syntynyt Helsingissä vuonna 1954. Aloitin keikkailun 1960-luvun lopulla. Matkan varrella olen ollut mukana useissa erilaisissa kokoonpanoissa. Olen soittanut kitaraa runsaan 200 artistin äänitteillä ja toiminut tuottajana yli 50 artistin äänitteillä.

 

60-luvun rautalankabändit aukaisivat aivan uuden osaston aivojeni mielihyväkeskuksessa. The Sounds -yhtyeen Emma-twist toimi ikäänkuin rottakokeiden orkkunappulana; sitä oli soitettava yhä uudelleen ja uudelleen.

Venäläisellä "siipimutterikitaralla" opettelin melodian pätkiä, mutta kun vuonna 1965 opin soittamaan C-duurin, a-mollin, F-duurin ja G-seiskan, oli siemen kylvetty.

Elämäni ensimmäinen keikka oli vuonna 1968.
60-70 -lukujen taite oli koulubailujen kulta-aikaa ja silloisille bändeille riitti mukavasti runsasyleisöisiä soittotilaisuuksia.

Vuonna -73 piinaavien kouluvuosien jälkeen oli tarkoitukseni alkaa opiskella grafiikkaa, sillä minulle vakuutettiin, että muusikon työ on tehokkain tie turmioon. Näin siis valitsin musiikin.

Opiskelin pari vuotta Helsingin konservatoriossa teoria-aineita ja klassista kitaraa. Tämä ja lukuisissa taustabändeissä soittaminen antoivat hyvän pohjan studiomuusikon työlleni. Kyseenalaistava mielenlaatuni kuitenkin kapinoi rutiineihin uppovaa sessiomieselämää vastaan.

Vaikka olen pyrkinyt löytämään tavanomaisesta poikkeavia ilmaisumuotoja, on musiikkini ja soittoni perustana aina ollut juurevan sähköinen däng-däng.

 


Julkaisut tältä artistilta: