SALOKOSKI EMMA ENSEMBLE


Emma Salokoski syntyi Helsingissä 28.10.76. Hän aloitti musiikin harrastamisen 11-vuotiaana soittamalla viulua, mutta siirtyi pian alttoviuluun. Käytyään Sibelius-lukion hän muutti Tukholmaan opiskellakseen Kulturamassa musiikkiteatteria. Hän valmistui -98, ja sai töitä Tampereen Teatterista musikaalista Rent ja Helsingin Kaupunginteatterista musikaalista Les Miserables. Työskenneltyään vuoden hän halusi kuitenkin jatkaa opiskelua, ja aloitti opinnot Pop&Jazz-konservatoriossa muusikkolinjalla. Vuonna 2001 hän siirtyi Sibelius-Akatemian jazzosastolle.

    Aktiivisen muusikkouransa Emma aloitti vuoden 2001 aikoihin, jolloin Quintessencen ensimmäinen EP White Light ilmestyi. EP julkaistiin Englantilaisessa Dorado-levymerkillä, ja Suomen musiikkilehdistössä kävi kohina. Ensimmäisen kokopitkän albuminsa (Talk Less Listen More) Quintessence päätti kuitenkin julkaista suomalaisella Texicallilla, ja siitä lähtien Emma on julkaissut kaikki levynsä samalla yhtiöllä.

Quintessencen työryhmästä kehittyi pian monilla tahoilla aktiivinen porukka, Q-kollektiivi. Sen jäsenistö on julkaissut mm Q-Continuumin ja Flyn levyjä, ja jäseniin törmää mm useissa eturivin jazzyhtyeissä. (Ilmiliekki Quartet, Sami Saari Sonics, MP4 etc.) Quintessencen toinen albumi "5am" ilmestyi 2004 ja nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan sijalle 8. Quintessencesta muodostui eräänlainen modernin pohjoismaalaisen soulin uranuurtaja.

    Emman musiikkiuraan mahtuu kuitenkin muutakin kuin Quintessence. Hän on esiintynyt usean eturivin jazzmuusikon kanssa ja tehnyt paljon vieraliuja levyillä ja konserteissa. Näistä ehkä näkyvin on ollut yhteistyö Don Johnson Big Bandin kanssa. DJBB:n solisti Tommy Lindgren ja Emma ovat käyneet vierailemassa toistensa projekteissa säännöllisesti, ja molempia kuullaan toistensa levyillä. (Q:Talk Less Listen More, DJBB: Breaking Daylight ja Don Johnsom Big Band)

    Jazzmuusikoista Emma on esiintynyt mm Jukka Perkon, Severi Pyysalon, Pepa Päivisen ja Sakari Kukon kanssa. Emma kiersi Etelä-Intiaa Kukon yhtyeen Piirpauke:n kanssa Tammikuussa 2005. Emmalla ja Ilmiliekki Quartetilla on myös yhteinen ruotsalaisten laulujen projekti, joka esiintyi mm FST:n televisio-ohjelmassa "På vårt vis" Tammikuussa 2006. Näiden projektien lisäksi Emma on vieraillut mm Palefacen, Husky Rescuen ja Sami Saaren levyillä.

    Emma teki myös laulavan roolin vuoden 2004 yleisön suosikki-Jussin saaneessa elokuvassa "Keisarikunta".

Joulukuussa 2005 Emma julkaisi ensimmäisen kokopitkän suomenkielisen albuminsa "Emma Salokoski Ensemble: Kaksi mannerta". Levy nousi virallisen listan sijalle 4 ja Radio Suomen soittolistan sijalle 2. Kaksi mannerta myi kultaa keväällä 2008.

Emma Salokoski Ensemble sai alkunsa Triona vuonna 2001, ja soitti aluksi bossa nova -klassikoita. Ensimmäisen julkaisunsa, EP:n "Puutarhassa" jälkeen yhtye alkoi keskittyä enemmän suomenkieliseen materiaaliin, mutta säilytti kamarimusiikillisen otteensa ja lukkarinrakkautensa brasilialaisiin rytmeihin. Syksyllä 2008 Ensemble julkaisi toisen kokopitkän albuminsa "Veden alla". Levy oli myydyin kotimainen julkaisu kolmen viikon ajan, ja albumilistan kakkonen.

www.emmasalokoski.net

www.myspace.com/emmasalokoski

www.myspace.com/emmasalokoskiensemble


Julkaisut tältä artistilta: