JÄRNEFELT JONNA


Synnyin ja kasvoin Espoon Tapiolassa, jossa asuin 18-vuotiaaksi.

Lapsuus kului tiiviisti pianotunneilla, balettikoulussa ja urheillessa. Minusta tuli myös varhain filmi- ja teatterihullu.

Laulamaan aloin äitini mukaan jo ennen ensimmäisiä lauseita.

Myös levyttämään pääsin varhain - viisivuotiaana. Ritva Laurilan musiikkileikkikoulussa tehtiin lastenlevy, jossa esitän porsaslaulun soolon. Yhdeksänvuotiaana touhu jatkui, sillä olin mukana Esa Helasvuon lastenlevyllä Onnimanni. Siinä sooloja on jo kolme ja lisäksi yhteislaulua.

Kotona mankassani pyörivät Suzi Quatro, Finnhitsit, Maarit Hurmerinta ja Karen Carpenter.

Kun teini-ikä iski päälle, idoleita riitti Carole Kingistä Abbaan, Cat Stevensiin, Santanaan, Meat loafiin ja Eric Claptoniin. Laulut opeteltiin ulkoa ja niitä hoilattiin mukana: kotona, kavereiden luona ja leikkikentän keinuissa, jotka valtasimme pikkulasten lähdettyä kotiin.

Tanssi vei kuitenkin voiton musiikin opiskelusta. Myös kiihtyvä kaveri- ja ihmissuhdekaruselli vaati veronsa klassisen musiikin opiskelulta. 

Tanssissa sen sijaan yhdistyivät urheilullisuus, esteettisyys ja musiikki. Treenasin enemmän ja enemmän, kunnes jouduin 15-vuotiaana jalkaleikkaukseen. Jouduin toteamaan, että näillä jaloilla ei tanssita enää balettia. Niinpä hurahdin nykytanssiin. Kuusitoistavuotiaana olin jo kunnolla koukussa ja pääsin vapaaoppilaaksi tanssikouluun tähtäimessäni tanssijan ammatti.

Töölönrannan kesäteatterissa tanssin kesät 1979 ja 1981. Sain seurata läheltä ensin näytelmän harjoituksia ja myöhemmin esityksissä yleisön ja näyttelijöiden vuorovaikutusta. Sain lisää kipinää esiintymiseen.

Tanssiopettajat kannustivat minua, mutta epäilin kykyjäni jatkuvasti. Vaativaan ammattiin tarvittiin täydellinen omistautuminen. Oliko minulla sitä?

Kun kirjoitin ylioppilaaksi 1983, pyrin ja pääsin samana vuonna Tanssitaiteen laitokselle teatterikorkeakouluun. Kaikki teatteriin liittyvä oli alkanut kiehtoa minua: laulu, teksti, kirjallisuus, näytelmät, visuaalisuus... Myös monilahjakkuudet, jotka yhdistivät musiikkia, teatteria ja tanssia, inspiroivat minua. Jorma Uotinen oli yksi heistä.

Tajusin, että tanssi, näyttelijäntyö ja laulaminen olivat vaativa moniottelu, mutta paloin halusta oppia kaikkia kolmea. Kaksikymmentävuotiaana joudin kuitenkin luopumaan tanssista, sillä kehoni reistaili, en löytänyt itselleni sopivaa tapaa harjoitella ja kehitykseni taantui.

Tietä näyttelemiseen tasoitti laulu. Sen kautta löysin puhetekniikan ja äänenkäytön fyysiset vaatimukset. Laulaessani tein suuria oivalluksia.

Opiskelin hetken laulua myös Oulunkylän pop-jazz opistossa, kunnes Teatterikorkeakoulu vei kaiken aikani. Opintojeni lopussa vuonna 1988 tein Euripideen Medeian, kirjoitin lopputyöni siitä ja yleisimminkin aiheesta, miten vaikeaa minun on keskittyä yhteen asiaan.

Pääsin jo koulun loppuaikoina harjoittelijaksi Lilla Teaterniin Helsinkiin. Pieni ja sinnikäs kaksikielinen teatteri antoi paljon töitä, kannustavia työkavereita ja elämänkumppanin. Jäin teatteriin kahdeksitoista vuodeksi. Lillanissa teimme kaksi, kolme ensi-iltaa vuodessa.

Vuodesta -99 olen ollut vapaa näyttelijä. Freenä yksi erityisen mieluisa työ on ollut tv-sarja Muodollisesti pätevä, jonka huumoriresepti pätee laajemminkin elämään: pelkotilansa voi aina kääntää komiikaksi. 


Julkaisut tältä artistilta: